Artikkelit

Lahden Reipas pelasi tiistaina 13.8.2019 tasapelin Helsingissä FC Kiffeniä vastaan. Ilta oli täynnä historian havinaa. Reipas on tullut tunnetuksi periksiantamattomuudesta ja jälleen peli pelattiin loppuun asti, mistä palkinnoksi saatiin pisteitä kotiin. 


Peli alkoi Reippaan osalta hyvin. Joukkue kontrolloi palloa ja loi hyviä maalintekotilanteita. FC Kiffen pyrki lähinnä iskemään nopeasti vastaan riistojen jälkeen, mutta pallokontrolli oli Reippaan. Parhaat paikat ensimmäisellä puoliajalla osuivat Lassi Forssille ja Heinosen Kasperille. Ei saatu hyvistäkään paikoista palloa maaliin asti, ja maalintekopelihän tämä on... 

Toinen puoliaika alkoi samoissa tunnelmissa. Reippaan intoa söi "epäonnistuminen", kun palkintoa työnteosta ei tullut maalin muodossa. Kiffen prässäsi ylempää ja Reipas hiukan notkahti. Kävi klassinen: kun omista paikoista ei tehty maalia, niin Kiffen teki nopean hyökkäyksen päätteeksi taululle 1-0. Reippaan leirissä oltiin sitä mieltä, että maali oli aavistuksen verran kyseenalainen. Ei kai vain tehty kädellä? 

Reipas jatkoi eteenpäin ja loi painetta helsinkiläisten puolustukseen. Reippaan peli ryhdistäytyi suoraviivaiseksi. FC Kiffeniltä vihellettiin myös kahden keltaisen seurauksena pelaaja vilttiin, joten Reipas sai hieman enemmän tilaa rellestää. Yrittäminen palkittiin lisäajalla, kun Reipas onnistui. Keskityksen jäljiltä Kiffeninen oma pelaaja ohjasi Kasperi "Kappe" Heinosen laukauksen omaan maaliin. Me kiitämme ja lukemat 1-1 minuuteilla 90+3. 
Reipas ei suostu häviämään. 

Lauantaina 17.8. jatketaan kotona, kun Joensuun JIPPO saapuu vieraaksi. Kärkijoukkueiden taistoa edessä. Samalla juhlitaan Reippaan Sikajuhlia. Meronen tuo paikalle kokonaisen possun syötäväksi, musiikkia on ja ottelusta voi nauttia samalla. Tule maistamaan Reippaan sikamukia - ainutkertainen tilaisuus. Otteluun on vapaa pääsy, tarjottavat jokaisen oman suun mukaisesti rahaa vastaan. Jatkot tietysti Pikku Hanhessa. 

Lahden Reipas - JIPPO
La 17.8. klo 17:00 (sikajuhlat 16:30 alkaen) 
Kisapuistossa