Artikkelit

Lauantaina Kisapuistossa oli upea tunnelma, paljon yleisöä, herkulliset tarjoilut ja upea sää mutta se tärkein, eli kolme pistettä, jäi uupumaan. Vierasjoukkue Jippo voitti Reippaan tasaisessa ottelussa 0-1.


Jippo tuli otteluun vauhdikkaasti ja saikin ottelun alussa vaarallisen maalipaikan. Reippaan puolustus ja maalivahti Tuomi selvittivät muutaman metrin päästä tulleet viimeistely-yritykset. Ensimmäinen puoliaika oli Jipon hallintaa Reippaan muutamaa lupaavaa hyökkäystä ja maalintekoyritystä lukuun ottamatta. Sekä Tomi Kult, että Jussi Hauhia yrittivät kertaalleen kauempaa ja Roope Suonion kovaa matalaa keskitystä seurannut maalipaikka sai kotiyleisön sykkeet kohoamaan.


Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Jippo sai palkintonsa ottelun hallinnasta johtomaalin muodossa. Vierasjoukkueen Aleksi Nissinen pääsi kuittaamaan takatolpalle pelatusta namupallosta taukolukemiksi 0-1.


Toiselle puoliajalla kentälle tuli selkeästi motivoituneempi ja valmiimpi Reipas.  Pallonhallinta oli toisella jaksolla selkeästi tasaisempaa, mutta Reipas ei saanut silti luotua vaarallisia tekopaikkoja Jipon maalille puoliajan alussa.


Viimeiset 20 minuuttia oli Reippaan vahvaa painostusta. Erikoistilanne toisensa jälkeen pallo pomppi Jipon päädyssä, mutta tällä kertaa tuloksetta.  Reippaan loppuun asti taisteleminen ei tällä kertaa kuitenkaan tuonut tulosta, välillä näinkin. Kaikki kolme pistettä matkasivat siis Joensuuhun 0-1 lukemien myötä.


Ottelun Hanheksi valittiin otteluisäntä Maatila-liha Merosen toimesta Jussi Hauhia. Reippaan laadukkaista varusteista vastaava  Jako palkitsi ottelun näkyvimmät pelaajat. Reippaan näkyvimmäksi pelaajaksi valittiin Roope Suonio ja Jipolta Miika Vainikainen. 


Tähän otteluun päättänyt Reippaan tappiottomien otteluiden putki venyi kahdeksan ottelun mittaiseksi. Kesä ilman tappioita on upea suoritus. Jippo taasen jatkaa edelleen tappiotonta kautta, mikä ei ole sattumaa.  Reippaan on annettava kahden Jipolle kärsityn tappion jälkeen organisoidulle ja yhtenäisesti pelaavalle joukkueelle täysi tunnustus.


Ottelun yhteydessä jäjestetyt Sikajuhlat olivat menestys. Tappiosta huolimatta tunnelma katsomossa oli iloisen reteä, siis melko lahtelainen ja ennen kaikkea reippaalainen. Pelaajien ja seuran puolesta isot mustaoranssit kiitokset yhteistyökumppaneillemme Pikkuhanhelle ja otteluisäntä toimineelle Maatila-Liha Meroselle, sekä ennen kaikkea lähes 550 katsojalle. Sika meni kokonaan, mutta jätti suuhun erinomaisen maun.


Reippaan ottelut jatkuvat seuraavana lauantaina kun joukkue matkaa Mikkeliin häiriköimään MP:n 90 v. juhlia. Seuraava kotiottelut pelataan Kouvolan Susia vastaan lauantaina 31.8 kello 17.00.