Artikkelit

Reipas matkustaa lauantaina Järvenpäähän haastamaan hurjassa voittoputkessa viipottavan JäPS:n vieraaksi. 

Reipas ja JäPS kohtasivat tällä kaudella ensimmäisen kerran sarja-avauksessa. Ottelu oli tasainen, mutta Reipas oli tuolloin Toukosen verran parempi. Teemu Toukonen nimittäin teki toisella puoliajalla 3-1 voittoon päättyneessä ottelussa ratkaisevat kaksi maalia.

Lauantain ottelun lähtökohdat ovat kutkuttavat. Runko sarjaa on jäljellä kolme ottelua ja JäPS on Reipasta kolme pistettä edessä. Reipas on pisteen päässä paikasta auringossa, eli neljän parhaan joukossa ylemmässä loppusarjassa. 

Reipas saa olla hereillä JäPS:n hyökkäyksessä puuhastelevan Kron Rexhepin kanssa, joka taistelee lohkon maalikuninkuudesta 12 maalillaan. Myös Reippaalta löytyy tulivoimaa, sillä Reippaan hyökkäystä vahvistavat FC Lahden Pyry Lampinen ja Irfan Sadik. Mukaan lauantain peliin lähtee myös maalivahti Joona Tiainen. 

JäPS - Lahden Reipas

21.9 klo 15.00

Järvenpää, Urheilutie 8