Artikkelit
Lahden Reipas lanseeraa juhlapaidan seuran 130-vuotisen historian ja Jari Litmasen 50-vuotissyntymäpäivän kunniaksi!
 
Retropaita on tehty yhteistyössä COPA Footballin kanssa ja sen mallina on käytetty vuoden 1974 Suomen Cupin voittaneen edustusjoukkueen peliasua. Paitaa on kantanut pelikentillä Jari Litmasen isä Olavi, mutta paita on ollut myös Suomen kaikkien aikojen futarin Jari Litmasen päällä. Paita on kunnianosoitus seuran menestyksekkäälle ja pitkälle historialla, sekä Jari Litmasen uralle ja työlle seuran eteen.
 
Suomen kaikkien aikojen pelaaja ja kymppipaita aloitti Reippaan jalkapallokoulussa vuonna 1977 ja kasvoi hiljalleen kohti Euroopan huippua. Hän debytoi Reippaan edustuksessa kymmenen vuotta myöhemmin ja hurmasi lahtelaisen jalkapalloyleisön nopeasti. 86 ottelua ja 28 maalia veivät Litmasen nopeasti eteenpäin ja keväällä 1995 hän nosti yhtä maailman arvostetuinta pystiä, Mestareiden liigan voittopokaalia. Hänet valittiin Mestareiden liigan tähdistöön, maailman kolmanneksi parhaaksi jalkapalloilijaksi. Hän on voittanut vuoden jalkapalloilijan tittelit Suomessa ja Hollannissa. Lisäksi hänet on valittu Suomessa vuoden urheilijaksi ensimmäisenä joukkueurheilijana. Tähän mennessä Litmanen on pelannut 137 maaottelua ja tehnyt niissä 32 osumaa.
 
Litmanen on kiistatta kaikkien aikojen suomalainen jalkapalloilija. Häneltä oppia ovat imeneet huipputähdet Zlatan Ibrahimovic, Steven Gerrard ja Xavi ja tuhannet muut nuoret jalkapallon alut. Hän saa kanssapelaajansa olemaan parempia.
 
Jari Litmasen meriittilista on pitkä, mutta yksi numero on ylitse muiden, numero kymmenen.
 
Musta-oranssi raitapaita ja Jari Litmanen ovat koko Suomen tuntema yhdistelmä ja osa suomalaista urheiluhistoriaa. Nyt sinulla on mahdollisuus saada oma ikoninen retropaitasi 60 euron kappalehintaan. Paidan pääset tilaamaan täyttämällä alla olevan ennakkotilauslomakkeen.
 
 
Hinta: 60€
 
Ennakkotilauslomakkeen täyttämisen jälkeen sähköpostiisi lähetetään lasku tilauksesta. Laskun maksettuasi saat tilausvahvistuksen ostoksestasi
 
Paidat toimitetaan huhtikuun aikana
 
Suuren kysynnän ja vallitsevan tilanteen johdosta 2.3. jälkeen tilattujen paitojen toimitus saattaa viivästyä toukokuulle.
 
-----

Lahden Reipas was one of the major club forces in the Finnish game during the 1960s and 70s. Between 1963 and 1978 the Lahti-based club were Finnish champions on three occasions and Finnish Cup winners seven times, including a five year run of successes between 1972 and 1976.

The club and the city’s most famous son is Jari Litmanen, born in 1971 to father Olavi who was also a Reipas player and Finnish international in his day. Jari played with the club for the entirety of his youth career and made his first-team debut for the club as a 16 year old in 1987. Four successful seasons later his growing fame took his career further afield. Jari returned later in his career to rejoin his hometown club briefly in 2004 and then again in 2008 at the age of 37. 

This year marks the 50th anniversary of Jari’s birth and the 130th of the Reipas club and this special commemorative shirt of the 1974 Finnish Cup winning team forms part of the celebrations.

 

Price: 60€ 

After filling the form below, you will receive an invoice through mail

Delivery in the course of April 

Due the high demand and unusual cirmuctances (COVID-19) orders filled after March 2 may face some delays in delivery. 

https://www.copafootball.com/en

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

----

    
Joomla lomaketyökalu by JoomlaShine