Reipas avasi voittotilinsä lauantaina Helsingissä

Reipas nappasi kauden ensimmäisen voittonsa lauantaina Helsingissä kaataen kotijoukkue Finnkurdin lukemin 2-1 ( 2-0 ).

Viirupaitojen maaleista vastasivat Anton Nieminen ja jo toisessa ottelussa peräkkäin osunut Antti Hukka.

Reippaan kaksi ensimmäistä ottelua jättivät paljon toivomisen varaa. Lauantaina kauden kolmannessa ottelussa oli jo paljon merkkejä paremmasta. Pallo liikkui enemmän maassa kuin ilmassa ja syöttöketjut tuottivat kohtalaisia maalipaikkoja. Anton Nieminen toi kärkeen ryminää ja oivan targetin. Ensimmäinen puoliaika oli viirupaitojen hallussa, vaikka myös Finnkurd kolisutteli kerran ylärimaa ja kerran tolppaa.

Toinen puoliaika oli myös tasaista kamppailua ja peli aaltoili päästä päähän. Aaro Leutolalla oli mainio paikka viedä Reipas jo kolmen maalin johtoon, mutta viuhuva veto suhahti ohi. Myös Antti Jussilan sensaatiomainen banaanipotku oli myös kasvattaa Reippaan johtoa, mutta ylärima pelasti Finnkurdin takaiskulta.

Viimeisen vartin Reipas oli kotijoukkueen jyrän alla, mutta Markus Hietalan johtama linja piti pintansa.

Ottelun oli Hanhi Anton Nieminen ja pikkuhanhi Antti Hukka.  

Reippaan seuraava kotiottelu on torstaina 11.5. klo21.00 Mukkulassa. Vastaan saapuu vieraita Kontulasta, Fc Kontu.