Ennen nyt ja aina.
Kasvattaja – osa 2
Kasvattaja
Reipas on kasvattanut vuosien saatossa tuhansia ja tuhansia nuoria yhteistyökykyisiksi ja vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Reippaan kautta nuorilla on ollut mahdollisuus tutustua erilaisiin ihmisiin, kulttuureihin ja tapoihin sekä kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä. Urheilun ohella moni on solminut elinikäisiä ystävyyssuhteita ja saanut unohtumattomia muistoja.
Lahden Reipas on tullut tunnetuksi monen huippupelaajan kasvattajaseurana. Seurasta on noustu sekä maajoukkueeseen että kansainvälisille huippuareenoille. Urheilun lisäksi Reippaan kasvatteja on noussut eri alojen huipulle Suomessa. Seuran jaostojen kasvatteja löytyy politiikasta, musiikkimaailmasta, taiteen ja tieteen eri aloilta sekä yritysten johdosta. Reippaalaisista on tullut palomiehiä, lääkäreitä, arkkitehtejä, sotilaita, poliiseja, hoitajia, opettajia ja muita yhteiskunnan osaajia ja tukipilareita. He kaikki ovat saaneet kasvaa osana suurta Reipas-perhettä. Nykyään Reippaan tekemää kasvatustyötä voidaan pitää itsestään selvänä, mutta aina se ei ole sitä ollut.
Kun Reipas perustettiin Viipurissa 1800-luvun lopussa, olivat sen perustajat nuoria koulupoikia tai juuri koulunsa päättäneitä opiskelijoita. Liikunta, tai oikeastaan voimistelu, oli tullut oppikoulujen lukujärjestyksiin pakollisena jo 1840-luvulla, jotta koulunuoriso ei rappeutuisi. Koulujen voimistelunopettajien huolehtiessa koululaisten liikunnasta, ei silloisilla urheiluseuroilla ollut varsinaista tarvetta kasvattaa nuorisoa. Lisäksi kouluilla oli omia voimisteluseuroja, joihin oppilaat pystyivät osallistumaan vapaaehtoisesti.
Toisaalta viipurilaiset urheiluseurat hyötyivät paljon koululaisliikunnasta. Opiskelujen jälkeen siirryttiin sulavasti urheiluseuroihin, sillä moni opettajista kuului johonkin urheiluseuraan. Urheiluseurat poimivat myös uusia lajeja tarjontaansa koululiikunnasta. Viipurin Reaalilyseossa vaikuttanut voimistelunopettaja P. Roiha oli perustamassa Reippaalle palloiluosastoa 1907 ja toimi Reippaan jalkapallojoukkueen ensimmäisenä kapteenina. Toiseksi seurat hyötyivät koulujen tarpeisiin rakennetuista liikuntatiloista, jotka olivat myös seurojen vuokrattavissa kohtalaisen edullisesti.
Reippaan nuoriso-osastoa ryhdyttiin perustamaan ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Reipas oli menettänyt ison liudan urheilijoita muihin viipurilaisiin erikoisseuroihin, joten jäsenmäärä ja sitä myöten myös jäsenmaksuista saadut tulot olivat pienentyneet. Ennen vuotta 1916 satunnaiset seuraan liittyneet nuoret olivat joutuneet maksamaan saman suuruisen jäsenmaksun kuin aikuisetkin, mutta poikaosaston perustaminen madalsi kynnystä liittyä seuraan aikaisemmin. Vuoden 1908 jäsenmaksulla olisi samaan aikaan voinut esimerkiksi ostaa Lahden torilta liki 20 kiloa ruisleipää tai 100 kiloa perunaa.
Vaikka poikaosasto keskittyikin aluksi lähinnä voimisteluun, oli sillä tärkeä osa seuran yhtenäisyyden ja yhteisöllisyyden kannalta. Poikaosasto huolehti harjoitus- ja kilpa-areenoista esimerkiksi piirtämällä jalkapallokentän rajoja tai lakaisemalla voimistelusalin. Samalla nuoret pääsivät näkemään läheltä sen aikaisia huippu-urheilijoita, sillä heitä Reippaassa riitti. Toiminta ei alkuvuosina ollut kovin koordinoitua, eikä seura juurikaan panostanut nuorison valmennukseen, saivathan nuoret reippaalaiset valmennusta oppikouluissa. Poikaosasto toimi ja harjoitteli kouluista ja vanhemmilta urheilijoilta oppimia asioita lähinnä keskenään ilman kenenkään kontrollia.
Vasta 1930-luvulla Suomessa herättiin toden teolla seurojen nuoriso-osastojen kehittämiseen ja tarpeellisuuteen. Viipurissa nuorten vapaa-ajasta kilpaili urheiluseurojen lisäksi muun muassa Viipurin NMKY, joka tarjosi nuorille töitä, urheilua ja kasvatusta. Viipurin Urheilijat reagoi nuoriso-osastojen kehittämiseen ensimmäisenä ja seuraan liittyi liki 4000 poikaa, joista yli puolet oli mukana ohjatussa ja säännöllisessä toiminnassa. Reipas ei jäänyt seuraamaan sivusta, vaan alkoi VU:n esimerkin innoittamana kehittämään omaa poikaosastoaan. Valitettavasti talvisota keskeytti kehityksen ensiaskeleet Viipurissa.
Sotavuodet pakottavat keskittymään nuoriin
Talvisota katkaisi urheilutoiminnan hetkellisesti koko Suomessa. Reippaalle se tarkoitti myös kotikaupungin jättämistä. Reippaan toimintaa haluttiin sodista huolimatta jatkaa ja Lahdessa toiminta käynnistettiin juuri ennen jatkosodan syttymistä. Koska miehet olivat rintamalla, keskittyi toiminta nuorisoon ja jatkosodan aikana Reippaan palloilijoille perustettiin kolme uutta juniorijoukkuetta. Sota-aikana urheilutoiminta kärsi kuitenkin milloin varustepulasta, milloin pommituksista ja milloin harrastajapulasta. Osa Reippaan toiminnasta ehdittiin jatkosodan aikana siirtää takaisin Viipuriin, mutta sotatilanne pakotti Reippaan lopullisesti pois kaupungista.
Viipurissa ennen sotia alkanut poikaosaston kehittäminen oli sotien jälkeen hidasta, sillä nuoret joutuivat aluksi itse kantamaan vastuuta toiminnasta. Reippaan poikaosastossa Lahden kaupunki jaettiin kahteen osaan, joissa kummallakin osalla oli oma vastuuhenkilönsä. Voimistelun ohella Reippaan valtalajiksi nousi aluksi jääpallo, sillä Lahdessa oli hyvin vähän jalkapalloon soveltuvia paikkoja. Tästä kertoo se, että vielä vuonna 1951 Reippaan edustusjoukkue kykeni harjoittelemaan kauden aikana vain 19 kertaa. Riittävien harjoituspaikkojen lisäksi Lahdessa oli huutava pula koulutetuista valmentajista ja koko Palloliiton Lahden piirin alueella oli vain kaksi koulutettua seuravalmentajaa.
Lahtelaistuneen Reippaan ja lahtelaisen jalkapallon onneksi Helsingin olympialaiset toivat Lahden jalkapallo-olosuhteisiin parannusta. Sen lisäksi koululaisliikunnalla oli tärkeä rooli jalkapalloilijoiden kehittymisessä. Lahden Lyseon Luja ja Kannaksen Terä tarjosivat kovia otteluita nuorille oppikoululaisille, jopa Suomen huipulla asti. Molempien koulujen oppilaissa oli paljon Reippaalaisia, joten näistä otteluista saadut opit hyödyttivät viirupaitoja.
Merkittävin seikka Lahden nousuksi jalkapallokaupungiksi oli kuitenkin Olavi Haaskiven saapuminen mastokaupunkiin. Palloliiton alueohjaajana toiminut Haaskivi pyrki ensin kehittämään miesten edustusjoukkueiden harjoittelua, mutta aikamiehet eivät halunneet muuttaa asenteitaan säännöllistä harjoittelua kohtaan ja saapuivat harjoituksiin kuka milloinkin. Haaskivi totesi työnsä miesten parissa olevan mahdotonta ja päätti keskittyä molempien lahtelaisseurojen, Reippaan ja Lahden Pallo-Miesten nuoriin pelaajiin. Jo muutaman vuoden sisällä ensimmäiset lahtelaisseurojen pelaajat kolkuttelivat nuorten maajoukkueen portteja.
Reipas ei jäänyt lepäämään laakereille vaan alkoi panostaa juniorityöhön tosissaan 1950-luvun puolivälissä. Reipas pyrki kouluttamaan jäseniään myös valmentajiksi ja koulutettujen valmentajien määrä lisääntyikin seurassa nopeasti. Suuret, heti sodan jälkeen syntyneet ikäluokat saivat jo osittain koulutetun valmentajan suunnitelmallista valmennusta. Nopeasti kasvavan ja nuoria ihmisiä täynnä olleen kaupungin väestöpohja tarjosi Reippaalle oivan paikan kehittyä kilpaa paikallisvastustajansa kanssa. Molemmat seurat perustivat samanaikaisesti omat nappulaliigansa. Samalla luotiin pohja viirupaitojen 1960- ja 70-lukujen dominanssille kotimaisilla kentillä.
Toinen aalto
Menestyksen myötä Reippaan edustusjoukkueen pelaajat pääsivät kohtaamaan maailman huippupelaajia niin Eurocupeissa kuin maaotteluissa. Samalla valmentajat ja pelaajat saivat imettyä tietoa aivan jalkapallomaailman huipulta. Reippaan onneksi moni huippupelaaja jatkoi peliuransa loppuvaiheilla valmennusta, usein omien lastensa joukkueissa. Entiset pelaajat pystyivät opettamaan nuorille, mitä huipulle nouseminen vaatii.
Reippaassa ymmärrettiin kehittää myös pelaajapolkua. Huipulle tähtäävät pelaajat saivat hakea kokemusta miesten peleistä sisarseura Lahden Palloseurasta ja hetken aikaa myös Lahden-Pallo-64:stä. Samoissa joukkueissa pelasi myös jäähdytteleviä pelaajia, jotka pystyivät auttamaan nuoria lupauksia eteenpäin urallaan. Parhaimmillaan Reippaalla oli paperilla viisi aikuisten joukkuetta, joista osa oli tarkoitettu juuri yli-ikäisiksi jääneiden A-junioreiden peluutukseen korkealla tasolla. LaPS vaihtoi nimensä FC Reippaaksi vuonna 1985, mutta sen toiminta hiipui hiljalleen heikkenevän taloudellisen tilanteen ja Kortteliliigan suuren suosion johdosta.
Suurhallin valmistumisella vuonna 1981 oli merkittävä vaikutus Reippaan junioritoimintaan. Lahdessa oli entuudestaan kuplahalli, jossa jalkapalloilijat pystyivät harjoittelemaan, mutta olosuhteet eivät olleet kovinkaan hyvät. Uusi Suurhalli mahdollisti ympärivuotisen harjoittelun hyvissä olosuhteissa ja sitä saivat käyttää myös juniorijoukkueet. Suurhallin uumenissa kasvoivat maailman huipulle asti muun muassa Jari Litmanen ja Joonas Kolkka.
Reipas hyötyi Lahdessa sijainnistaan. Lahdessa sijainnut Puolustusvoimien Urheilukoulu toi kaupunkiin nuoria ja lupaavia pelaajia ja seuran omien lupaavien junioreiden ei tarvinnut lähteä kaupungista muualle suorittamaan asepalvelusta. Asepalvelusajat olivat pidempiä, joten Urheilukoulun pelaajia siirtyi paljon lahtelaisiin seuroihin. Esimerkiksi Rami Rantanen saapui Reippaaseen juuri Urheilukoulun takia.
Viirupaidat olivat mukana kotimaisen naisjalkapalloilun ensimmäisissä askeleissa jo 1970-luvun alussa. Ensimmäiset tyttöjalkapallojoukkueet Reipas perusti kuitenkin vasta 1985. Samoihin aikoihin alkoi myös junioritoiminnan eriyttäminen yhden yhdistyksen alta. Vuonna 1987 Lahden Reippaan edustusjoukkueelle ja A-junioreille perustettiin oma yhdistys, ja vuonna 1996 suuri osa junioritoiminnasta irrotettiin FC PalloReipas-96 -nimiseksi yhdistykseksi. Vuonna 2001 PalloReipas muutettiin FC Reippaaksi ja kaikki junioritoiminta siirtyi saman yhdistyksen alaisuuteen.
FC Reipas on perustamisestaan asti jatkanut Viipurin Reippaan kunniakasta pelaajakasvatustyötä ja perinteitä. Jo 1900-luvun alussa Viipurin Reipas järjesti Suomen suurimpia vuosittaisia poikaurheilupäiviä. Tänä päivänä FC Reipas järjestää yhtä Suomen suurinta juniorijalkapalloturnausta Lahti Socceria liki 200:lle joukkueelle.
130-vuotias Lahden Reipas puolestaan on tärkeä osa lahtelaista pelaajakehityspolkua. Se toimii yhtenä portaana junioreiden ja liigajoukkue FC Lahden välillä. Lahden Reippaassa läpimurtonsa kynnyksellä olevat pelaajat pääsevät hakemaan tärkeitä peliminuutteja kokeneiden pelaajien rinnalla laadukkaassa valmennuksessa.
Historiansa saatossa Reipas ei ole kasvattanut vain jalkapalloilijoita, vaan antanut nuorille myös mahdollisuuden oppia tärkeitä elämäntaitoja. Vaikka kasvatustyö keskittyy pääasiassa nuoriin, on seurassa pidetty tärkeänä koko elämän kestävää oppimista ja yhteisöllisyyttä. Kilpaurheilu-uran päättäneet jäsenet perustivat jo Viipurissa Reippaalle ukko-osaston, joka liikkumisen ohella luki sanomalehtiä ja keskusteli maailman menosta sikareiden ja virvokkeiden lämmössä. Lahden Reippaassa tuota perinnettä on jatkanut ikämiestoiminnassa Lahden Reippaan Huru-ukot, jotka tosin kokoontuvat piirun verran terveellisemmin. Nuorena opittu yhteisöllisyys on kantanut sen jäseniään monesti koko elämän ajan.
Komean 130-vuotisen historiansa aikana Reipas on ollut muutakin kuin vain urheiluseura. Se on ollut myös elämäntapa.
Teksti: Tommi Leirilaakso