133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla

Miesten Kakkosessa kaudella 2024 pelaavan Reippaan kauden ensimmäinen kotiottelu on lauantaina 13.4. klo 18.00. Vastustajana on 116-vuotiaan Kruunuhaan Urheiluyhdistyksen jalkapallojaoston joukkue, eli Kiffen. Viirupaidat vastaan Mustat Hurmurit. Historian siivet lyövät jälleen kerran voimakkaana Kisapuistossa.

Kävin lauantaina 6.4. katsomassa Viirupaitojen viimeisen harjoitusottelun ennen kauden alkua. Vastassa oli Jyväskylän Seudun Palloseura (JPS), joka sai oppia kantapään kautta, että pahin virhe mitä vastustaja voi Lahden Kisapuistossa tehdä, on mennä 0-1 johtoon. Ottelu päättyi 3-1 Reippaan voittoon.

Katselin taas myös ympärilleni Kisapuistossa. Rikkinäisiä muovi-istuimia puisessa pääkatsomossa, jonka reikäiset reuna- ja lattiavanerit repsottivat paikoin irti puurungoistaan. Paria kymmentä katsojaa, joille ei katsomossa ollut tarjolla kahvilan tai ravintolan tarjoiluja lämmikkeeksi, tai WC-tiloja jos hätä sattuisi yllättämään. Päätin kuitenkin antaa parantumattoman jalkapalloromantikon minussa ottaa vallan ajatuksistani, ja keskityin kaikkeen siihen kauniiseen, mitä lahtelaisen jalkapalloilun sydän ja sielu, Kisapuiston Olympiastadion sisällään ja ympärillään tarjoaa.

Kun pelaaja tai katsoja tai tuomari tai valmentaja tai huoltaja kävelee pukukoppirakennuksen päädystä ottelutapahtumaan stadionille, hän näkee Pellonkulman ja Hakatornien takana, kauempana horisontissa siintävät siluetit Radiomastoista ja Hiihtostadionin valaisinpyloneista ja Hyppyrimäistä. Lähempänä näkymässä voi huomata yli 70-vuotiaat Olympiarenkaat kauniiden lipunmyyntikojujen katolla. Jos askarruttaa kauanko pelin alkuun on vielä aikaa, voi kellonajan tarkistaa vanhan Linja-autoaseman tornikellosta. Kentän länsikulmasta, katsomon vierestä pilkistää myös vieressä kimmeltävä Vesijärvi puistoineen. Kun kääntää katseensa pääkatsomosta kentän suuntaan niin huomaa kuinka häkellyttävän kaunis ja historiaa huokuva kartano jykevänä suojelee takapihalleen rakennettua pallopyhättöä. Kentän itäkulmalla vielä jykevämpänä vartioi punatiilinen Lyseo, täynnä lahtelaisten muistoja ja tulevaisuuden unelmia. Aurinkokatsomon takaista horisonttia hallitsee Kartanonpuiston puulehvästön takaa Ristinkirkon kellotorni.

Mitkä upeat ympäristöt ja näkymät jalkapallonäyttämölle! Täynnä tarinoita ja historiaa, ja mitä kaikkea nämä monumentit ovatkaan saaneet Kisapuistossa, yhdessä tuhatpäisten katsojamassojen kanssa todistaa! Niin valtavan rikas ja pitkä ketju aikanaan tavallisiakin, mutta tänään niin kovin suureen historialliseen arvoon nousseita tapahtumia ja tekoja!

Kaikki ihmisten tekemiä tekoja.

Tavallisten lahtelaisten ihmisten, jotka ovat jollain tapaa olleet poikkeuksellisia. Joko pelaamisessa, tai valmentamisessa, tai oman joukkueensa kannustamisessa katsomosta, tai rahattoman seuran pelastamisessa hattu kourassa pankinjohtajien toimistoissa. Tuhansia tarinoita ja muistoja, hitsattuna jokaiseen ihmiseen, puuhun tai rakennukseen, joka on koskaan kääntänyt katseensa Kisapuiston sydämeen.

Harjoituspelin jälkeen minulla oli kunnia päästä joukkueen koppiin lausumaan muutama sana joukkueelle ennen kauden alkua. Tein sen kolmessa roolissa; Reippaan hallituksen edustajana, kotiotteluiden kuuluttajana, ja ennen kaikkea rakastuneena jalkapallofanina, jonka mustaoranssin paidan alla sykkii voimakkaasti mustaoranssi sydän.

Halusin herättää joukkueen ja pelaajat näkemään sen tosiasian, että he ovat osa 134-vuotista ketjua, Viipurin Reippaan dna:ta. Reipas on tänään olemassa konkreettisesti vain heissä, tämän päivän pelaajissa ja joukkueen toimihenkilöissä ja valmentajissa. He ovat tänään ne ”lukuisat nuoret miehet”, joita pyydettiin lehti-ilmoituksessa vuonna 1891 Viipurissa saapumaan perustamaan tätä upeaa, vaikuttavan historiallista seuraa, jonka jalkapallosydän ei ole suostunut pysähtymään.

Lukemattomat vapaa-ehtoiset Reippaan senioreista, Reippaan naisista, Reipas RY:n hallituksesta ja toimihenkilöistä, sekä yhteistyökumppaneista ja muista sidosryhmistä tekevät pyyteetöntä työtä päivittäin ja viikoittain sen eteen, että nämä tämän päivän nuoret miehet voivat pukea viirupaidan päälleen, ja astua yleisönsä eteen Kisapuiston Olympiastadionilla. Ainoa asia, mitä kukaan meistä vapaaehtoisista näiltä tämän päivän nuorilta miehiltä haluaa vastineeksi on se, että he ylpeinä kantavat tätä historiallista ja painavaa paitaa, että he tiedostavat ja tuntevat itsessään näiden värien merkityksen, ja pelaavat Reippaan vaakunalle rinnassaan.

Kerroin joukkueelle, että jos he näin tekevät ja toimivat, niin me kaikki, yhdessä Olympiastadionin yleisön kanssa rakastamme heitä. Me haluamme laulaa ja huutaa rakkauttamme heille, hymyillä ja nauraa heidän kanssaan kentällä, hyppiä ja juhlia tehtyjä maaleja ja voitettuja pelejä.

Yhä tänäänkin, me kaikki yhdessä haluamme kertoa koko maailmalle olevamme 133-vuotias Lahden Reipas 72-vuotiaalla Kisapuiston Olympiastadionilla.

Vanha herra kartanon takapihan puiden varjossa.

Kalle Loihuranta
Kirjoittaja on jalkapallorakastaja, joka toimii Reippaan hallituksen jäsenenä, seniorijoukkueen kapteenina, ja kotiotteluiden kuuluttajana.