Koditon – osa 4

”Vinku-intiaanit olisivat olleet kateellisia mikäli olisivat nähneet, minkälaisen voitontanssin sai aikaan lahtelaisyleisö eilen Kisapuistossaan. Kuin tataarilauma rynnisti yleisö peliareenalle silloin kun Lahden Reipas oli tehnyt ottelun loppuhetkillä voittomaalinsa. Ryntäsi ja aloitti voitontanssin. ugh!”

Eero Porkka, 1970 (Lahden Reipas – Haka 2-1, 23.8.1970)

Erkko Porkan kuvaus Olavi ”Mane” Litmasen ja Martti Hyvärisen lisäaikaosumien siivittämän kotivoiton intohimoisesta kannatuksesta ja karnevaalimeiningistä eroaa paljon mitä kannatus on tänä päivänä. Toisaalta, se myös osoittaa kuinka siirtolaiskarjalaisesta monitoimiseurasta kasvoi kahdessakymmenessä vuodessa merkittävä osa lahtelaista kaupunkikulttuuria ja kuinka moni asia on pysynyt tähän asti ennallaan.

Reippaan arvostuksen kasvu uudessa kotikaupungissaan perustui pitkiin perinteisiin ja vahvaan asemaan siirtokarjalaisia yhdistävänä tekijänä. Yhteisön avoimuus ja sen sisällä vallitsevaa voima, osana karjalaista evakkokertomusta, oli helppo kohde kiinnittyä ja liittyä seuran harrastetoimintaan mukaan. Yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistuessa seuran symboliikan merkitys kasvoi. Reippaan uudistettu, uutta kotikaupunkia symboloiva nimi ja seuralogo, sekä Reippaan identiteettiä edustavat mustaoranssi-raidat sitoivat seuran osaksi Lahtea, vahvistaen yhteisön sisällä vallitsevaa voimaa. Reipas-perheestä tuli koko elämän kestävä yhteisö, mikä on Reippaan voima vielä tänäänkin.

Reippaan historian kultaiset vuodet ja topofiiliset kokemukset ajoittuivat Kisapuistoon. Suomen mestaruuksia, viime hetkien maaleja ja Cupin jatkopaikkoja on juhlittu lukemattomia kertoja idyllisessä Kisapuistossa. Siitä huolimatta Kisapuisto ei ole ollut Reippaan kotina aina. Se ei edes ollut Reippaan ensimmäinen kotiluola Lahdessa. Seuraa on palloteltu Viipurin ja Lahden lisäksi kahdella muulla suomalaisella paikkakunnalla. Matka on ollut pitkä ja raskas, mutta voidaan sanoa Reippaan löytäneen lopulta kotinsa.

Kun Reipas kesällä astuu Kisapuiston viheriölle, on se kotona, sillä Reippaan koti on lopulta siellä, missä sen yhteisökin on.

Viipurilainen Reipas

Reippaassa on historian alkuvaiheista asti ymmärretty, että perhe tarvitsee kodin toimiakseen. Tilanne seuran perustamiskaupungissa ei ollut helppo ja Reipas ei meinannut saada Viipurissa kunnollista ja pysyvää kotia. Seuralla itsellään oli varsin suuriakin suunnitelmia, mutta niistä jouduttiin luopumaan yksi toisensa jälkeen.

Alkuun Reipas harjoitti voimistelua Klassillisen lyseon voimistelusalissa, jonne sillä oli vahvat siteet. Samassa salissa harjoiteltiin myös muita Reippaan sisälajeja kuten painia. Suuret voimistelunäytökset pidettiin Viipurin paraatikentällä. Talvilajeja, kuten hiihtoa, luistelua ja curlingia varten Salakkalahden luonnonjää tarjosi suorituspaikan. Lisäksi Viipuriin Papulaan rakennettiin varhain mäkihyppyri, josta myös Reippaan jäsenet leiskauttivat aikanaan Suomen ennätyshyppyjä.

Urheilupaikkarakentaminen Viipurissa oli runsasta. Reippaan jalkapalloilijat saivat Paraatikentän tilalle pian urheilukentän Papulaan. Lisäksi Kelkkalan raviradalla pystyi harjoittelemaan lukuisia urheilulajeja. Urheilupaikkoja nousi myös Saunalahteen ja vuonna 1934 Viipuri sai uuden keskuskentän Patterinmäkeen. Keskuskentällä oli yli 10000 istumapaikkaa, joista katettuja paikkoja oli liki puolet. Patterinmäkeen tuli myös kaksi jalkapallokenttää harjoitteluun. Lopulta kaupungissa oli sen viimeisinä suomalaisvuosina seitsemän katsomollista jalkapallokenttä ja useita jalkapalloon soveltuvia harjoituskenttiä.

Liki seuran perustamisesta lähtien, oli Reippaassa keskusteltu omasta kerhohuoneistosta, jossa esimerkiksi voittopokaalit voitaisiin säilyttää. Vuonna 1907 kerhohuoneen toteutuminen olikin lähellä. Eräs Reippaan jäsen oli muutamia vuosia aiemmin kysynyt kurssitoveriltaan, nuorelta ja tuntemattomalta arkkitehdiltä Eliel Saariselta piirustuksia Reippaan seurataloon. Saarinen suunnitteli nelikerroksisen talon, josta löytyi muun muassa keilarata ja tenniskenttä.

Reipas oli saanut rahoituksen talon rakentamiseksi kuntoon. Sopiva tonttikin oli katsottu Tehtaankadulta Pantsarlahdesta. Talohanke kuitenkin kaatui Viipurin kaupungin byrokratiaan. Kun tontin myyminen Reippaalle tuli päätettäväksi Viipurin kaupunginvaltuustoon, ryhtyivät valtuutetut vastustamaan hanketta. Eräs valtuutettu piti palopuheen, jossa hän oli huolestunut siitä, että Reippaan seuratalo estäisi ilman tulemisen kaupunkiin mereltä. Reippaan hanke kaatui, mutta 20 vuotta myöhemmin seura vuokrasi Viipurin Tavastinkadulta pienen kerhotilan, johon palkinnot mahtuivat ja joissa seuran jäsenet pystyivät lukemaan lehdet.

Vaikka Reipas ei saanut lupaa rakentaa Eliel Saarisen suunnittelemaa kerhotaloa, sai seura kuitenkin arkkitehtisuuruudelta muuta. Lahden Reippaan logoa koristaa tänäkin päivänä Saarisen suunnitteleman Lahden kaupungintalon figuuri.

Jepuan Reipas

Poikkeusolojen 1939-1945 aikana Reipas toimi samanaikaisesti jopa neljällä paikkakunnalla. Vaikka Neuvostoliitto ei onnistunut talvisodassa miehittämään Viipuria, evakuoitiin kaupunki siviileistä lopullisesti helmikuussa 1940. Rauhan tultua Suomi menetti kaupungin rauhanehdoissa. Virallisesti kaikki viipurilaiset seurat ja yhdistykset merkittiin Helsinkiin. Sinne päätyi myös Reippaan naisjaoston jäsenistöä, joka jatkoi toimintaansa pääkaupungissa heti rauhan tultua. Helsinkiin päätyi myös runsaasti koko seuran johtohenkilöstöä.

Reipas toimi rauhan tultua myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Jepualla. Noin 70 kilometriä Vaasasta pohjoiseen oli Suomen armeijan varikko, jonne oli sijoitettu paljon viipurilaisia sotilaita, joista osa kuului Reippaaseen. Myös heidän perheensä pyrkivät hakeutumaan lähialueelle. Viipurilaiset sotilaat käyttivät vähäistä vapaa-aikaansa urheillen ja Reippaan toimintaa jatkaen.

Samaan aikaan syksyllä 1940 palloiluosaston johtomies Vilho Mankki keskusteli Lahteen asettuneiden viipurilaisten kanssa Reippaan toiminnan jatkamisesta Lahdessa. He päättivät marraskuussa jatkaa seuran toimintaa Lahdessa ja pian Reippaan jäsenmäärä lähentelikin sataa jäsentä. Reipas suunnitteli myös juhlivansa 50-vuotispäiviään Lahdessa kesällä 1941.

Reippaan juhlasuunnitelmat kuitenkin kariutuivat, sillä Suomessa valmistauduttiin uuteen sotaan, joka syttyi kesäkuun lopussa 1941. Elokuussa suomalaiset joukot nostivat jälleen Suomen lipun Viipurin linnan salkoon ja talveen mennessä rintamalinjat vakiintuivat Kannaksella. Hiljalleen myös siviiliväestöä palasi Viipuriin.

Jatkosodan asemasotavaiheessa Viipuriin oli palannut jo niin paljon Reippaan jäsenistöä, että seuran toiminta käynnistettiin myös Viipurissa. Kesällä 1943 Reipas järjesti Viipurissa jalkapalloharjoitusten lisäksi yleisurheilu- ja maastojuoksuharjoituksia kaupunkiin palanneille nuorille ja lomalla oleville sotilaille. Samaan aikaan sekä Helsingissä, Jepualla ja Lahdessa säilyi Reippaan toimintaa, mutta hyvin pienimuotoisena.

Reipas kuitenkin palasi virallisesti viipurilaiseksi, sillä seuran vuosikokous päätti tammikuussa 1944 vaihtaa Reippaan kotipaikkakunnan Helsingistä Viipuriksi. Seuralla oli myös niin paljon optimismia, että se päätti järjestää kesäkuulle 1944 suuret kansalliset urheilukilpailut vanhaan tapaan Viipurissa. Reipas tekikin kisavalmisteluita ja osa kilpailijoista ehti saapua jo kaupunkiin, kun tieto Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä tuli. Kilpailut jouduttiin perumaan ja Reipas joutui jättämään Viipurin lopullisesti viimeisten suomalaisten joukossa vain reilua viikkoa myöhemmin.

Sodan päätyttyä ja asevoimien kotiuduttua Reippaan Jepuan osasto hiljeni ja sen jäsenet hakeutuivat kaupunkeihin, etenkin Vaasaan, Lahteen, Helsinkiin ja Tampereelle. Sodan jälkeen Reipas toimi vielä kahdella paikkakunnalla, Helsingissä ja Lahdessa aina vuoteen 1951, jolloin seura vaihtoi virallisesti kotipaikakseen Lahden. Monet helsinkiläiset seuran jäsenet hyväksyivät ratkaisun, sillä suurin osa seuran toiminnoista oli lopulta päätynyt Lahteen. Naisjaostosta osa kävi jopa harjoittelemassa Helsingistä Lahdessa. Samalla reissulla tavattiin toki myös sukulaisia ja tuttavia.

Koti löytyy lopulta Lahdesta

Reipas on aina halunnut tehdä Kisapuistosta itselleen pysyvän kodin. Seuralla oli ensimmäiset suunnitelmat jo 60-luvulla kehittää paikalle kunnollinen ja toimiva jalkapallostadion. Hankkeen taustalle seura sai suuren osan lahtelaisesta suurteollisuudesta, mutta kaupungin suunnitelmiin stadion ei sopinut 1970-luvun lopulla. Samaan aikaan rakennettiin uutta Hiihtostadionia, jolle haluttiin käyttöä myös kesällä, niinpä Reipaskin siirtyi sinne. Stadion oli täysin valmis 1983.

Kun Reipas saapui Lahteen oli Kisapuisto suurimmaksi osaksi vielä järveä tai Kanilansuota. Kisapuiston läpi kulki pieni oja, josta kaupungin jätevedet virtasivat Vesijärveen. Lyseon ja Yhteiskoulun liikuntatunteja varten raivattu kenttä oli liian huonokuntoinen ja pieni jalkapallolle, mutta kaupungin suosituimmalle lajille pesäpallolle se soveltui. Ensimmäiset ottelut Reipas pelasi Lahdessa Vesteråsin viereen raivatulle urheilukentälle. Myöhemmin kenttää parannettiin ja nykyään sitä kutsutaan Kivimaan kentäksi.

Lahteen asettuessaan Reipas pelasi myös Kirkkokadun ja Radiomäen kentillä ja harjoitteli myös Ursan kentällä. Kenttien käyttö oli kuitenkin runsasta, sillä Kirkkokadun ja Ursan kenttiä käyttivät myös monet muut urheilulajit, kuten suosittu pesäpallo ja kaikkia jalkapalloon soveltuvia kenttiä oli jakamassa Reippaan lisäksi niin paikalliskilpailija Lahden Pallo-Miehet kuin myös kaupungissa aktiivisesti toimineen Talkoourheilu ry:n kanssa. Lahdessa olosuhteet laahasivat pitkään muuta maata perässä ja ensimmäisen kunnollista jalkapallokenttää mastokaupungissa odotettiin vielä 1950-luvun alussa.

Helppoa ei ollut Reippaan muissakaan lajeissa. Voimistelujaosto harjoitteli alkuun Mallasjuoman salissa ja koulujen vapautuessa opetuskäyttöön myös harvojen lahtelaisten koulujen saleissa. Jääpalloilijat joutuivat tyytymään talvisin jäätyneeseen Pikku-Vesijärveen, kuten myös Lahdessa perustettu jääkiekkojoukkuekin. Vasta 1964 Lahteen rakennettiin tekojäärata ja 1973 se katettiin jäähalliksi. Ainoastaan Reippaan hiihtojaosto löysi itselleen heti erinomaiset harjoitus- ja kilpailupuitteet, jotka olivat Viipurin tasolla.

Voisi kuitenkin sanoa, että Vesijärven rannalla kävi uskomaton tuuri, josta lahtelainen jalkapalloilu hyötyi suuresti. Helsingin olympialaisten jalkapallo-otteluita hajautettiin ympäri Suomea. Lahti oli alun perin paitsiossa olympiahankkeessa, mutta Kuopion pienet vastoinkäymiset ja syrjäinen sijainti kallistivat vaakakuppia Lahden suuntaan. Kaupunki oli myötämielinen kentän kunnostukseen ja näin ollen lahtelaiset saivat nauttia olympiajalkapallosta. Olympialaisista oli kaupungin jalkapalloilulle muutakin hyötyä, sillä harjoituskenttiä piti kunnostaa kansainvälisille jalkapallotähdille. Pitkässä juoksussa myös Reipas ja sen lukuisat juniorit hyötyivät kunnostetuista kentistä. Vaikka muille olympialaisten pelipaikoille rakennettiin kunnolliset katsomot ja Lahdessa tyydyttiin vain asentamaan muutama penkkirivi ja muutama nurmikenttä, tuli jalkapallosta olympialaisten seurauksena Reippaan ja kaupungin suosituin laji.

Olympialaisten aattona Reipas lakkasi haaveilemasta toisesta paluustaan Viipuriin. Seura vaihtoi vuosikokouksessaan virallisesti kotipaikkansa Lahdeksi. Vuonna 1951 Reipas oli löytänyt edes jonkinlaisen kodin, vaikka virallista kotikenttää se ei tuntunut Lahdesta saavan. Toisaalta yhtä lahtelaista taloa voisi aivan hyvin kutsua Reippaan kodiksi. Vuorikadulla sijaitsevassa Seurojen kotitalossa sijaitsi Reippaan vahvana tukijana ja puheenjohtajana toimineen Martti Mikkosen yritys Paitavalmiste. Omalla tavallaan Reippaan toiminta pyöri Seurojen kotitalon ympärillä, sillä tärkeät sopimukset solmittiin Mikkosen toimistolla, tai saunassa. Myös pelimatkoille joukkueet lähtivät usein Vuorikadulta. Tuohon taloon ja Kisapuistoon kiteytyy kultavuosien Reipas.

Mutta lopulta, eiväthän räätälitkään herroja tee, vaan henki. Resuiselta näyttävän Kisapuiston, kodin, sisään kätkeytyy lämpöä ja henkeä, joka on pitänyt seuran elossa läpi vaikeuksien.

Teksti: Tommi Leirilaakso
Kuva: Taija Virtanen / Kisapuisto kesällä 2020