Ei mikään tavallinen seuramatka

On joulukuinen aamupäivä jalkapallokaupunki Lahdessa. Vuorikadulla sijaitsevan Gastropub Myllyn kabinettiin valuu hiljalleen jo hieman harmaantuneita herrasmiehiä. Osa heistä on kirjoittanut nimensä suurilla kirjaimilla suomalaiseen jalkapallohistoriaan, osan meriitit ovat puolestaan jääneet suurelta yleisöltä piiloon. Joukkoa yhdistää kuitenkin kaksi asiaa. Yksinkertainen selitys kokoontumiselle on Lahden Reipas. Joukosta jokainen on edustanut viirupaitoja, kuka enemmän, kuka vähemmän. Kokoontumisen pääsyy on kuitenkin pala tuntemattomampaa jalkapallohistoriaa, sillä kyseinen joukkio lähti täsmälleen 60 vuotta sitten samasta paikasta pelireissulle Afrikkaan.

Lahden Reippaan pitkäaikainen voimahahmo ja seuran puheenjohtajanakin vaikuttanut Martti Mikkonen oli yksi matkan pääarkkitehdeista. Mikkosen oma yritys, Vuorikadulla sijainnut Paitavalmiste, toimi Reippaan hermokeskuksena. Yrityksen tiloissa neuvoteltiin sopimuksia sekä pelaajille että sponsoreille, pidettiin taktiikkapalavereja ja hoidettiin maksuliikennettä. Kun Reippaalta puuttui rahaa, kaivoi Mikkonen puuttuvan summan omasta taskustaan. Reipas matkasi kultakaudellaan 1960–1980-luvuilla usein ulkomaille pelaamaan harjoitusotteluita, sillä Mikkonen halusi sekä palkita pelaajia kaudesta että valmistaa pelaajia kohtaamaan muuttuvia ja yllättäviä olosuhteita. Yleensä matkat suuntautuivat lähialueille, kuten Ruotsiin tai Saksaan, mutta joulukuussa 1964 Reippaan pelaajisto taustoineen matkasi eksoottiseen Afrikkaan.

Osalle nuorista pelaajista jo Lahdesta poistuminen oli uusi kokemus. Ensimmäiset seuramatkat etelään Suomesta olivat alkaneet muutamaa vuotta aiemmin, mutta suurin osa suomalaisista ei ollut poistunut kotimaan kamaralta. Aurinkomatkat oli perustettu vuotta aiemmin ja Keihäsmatkat perustettiin puolestaan seuraavana vuonna. Suomalaisten ensimmäiset lomakohteet löytyivät Espanjasta, Kreikasta ja Italiasta. Afrikan dekolonisaatio oli alkanut muutamaa vuotta aiemmin, eikä eurooppalaisia joukkueita oltu juuri Saharan eteläpuolella nähty. Juuri ennen matkaa Joensuusta Lahteen siirtynyt Simo Piiparinen naureskelikin näin 60 vuotta myöhemmin, että hän matkusti suoraan Pohjois-Karjalasta Afrikkaan aikana, jolloin Joensuusta katsottuna myös Lahti oli kaukana ja korkeine kerrostaloineen jopa osittain eksoottinen.

Pelkästään menomatka Afrikkaan sisälsi paljon kommelluksia. Pelaajat olivat kokoontuneet tapansa mukaan Paitavalmisteen tiloihin, mutta bussikuljetusta Seutulan lentokentälle ei näkynyt eikä kuulunut. Reippaan bussikuskia ei oltu valittu Afrikkaan matkaavaan seurueeseen, joten osa epäili, että myöhästyminen oli pienimuotoinen mielenosoitus. Osa puolestaan arveli nyt vuosikymmeniä myöhemmin, että myös talvinen sää saattoi vaikuttaa, sillä bussi kurvasi tuttuun paikkaan puolisen tuntia myöhässä ja matka pääsi alkamaan.

Lentokentälle päästyään Reipas lensi ensin Kööpenhaminaan ja sieltä Sveitsin Zürichiin, josta matka jatkui Lagosin kautta Ghanan pääkaupunkiin Accraan. Ghanassa Reippaan vaikeudet vasta alkoivat, sillä joukkueen viisumit eivät olleet kunnossa. Neuvottelujen jälkeen joukkiolle annettiin vuorokausi aikaa kulkea maan halki Norsunluurannikolle. Siirtymän piti alkujaan kestää kuusi tuntia, mutta suoraan rannikkoa pitkin kulkenut tie oli suljettu. Niinpä lahtelaiset joutuivat matkustamaan halki viidakon. Kuuden tunnin matkaksi suunniteltu siirtymä veikin nyt läpi länsiafrikkalaisten pikkukylien, joissa ei eurooppalaisia juuri oltu nähty, kestäen lopulta 25 tuntia. Joukkueen nuorimmasta päästä ollut, reissussa 18 vuotta täyttäneen Pekka Kososen mukaan lähestyvän kylän havaitsi ensimmäisenä liitelevistä korppikotkista.

Reipas kuitenkin pääsi ehjänä perille Norsunluurannikon pääkaupunkiin Abidjaniin. Seuraavana päivänä Reipas kohtasi Norsunluurannikon maajoukkueen kotimaisiin nurmikenttiin verrattuna ala-arvoisella kentällä. Reipasta mainostettiin Suomen maajoukkueena ja ennen otteluita soitettiin kansallislaulut. Tosin pelaajien piti ensin laulaa Maamme-laulua yhteysmiehenä toimineelle Samuel Colelle, jotta tämä sai välitettyä lahtelaisten tulkitseman melodian paikalliselle orkesterille. Suomen jalkapallolegendoihin kuuluva Timo Kautonen liukui ottelussa karhealla ruoholla ja koko hänen jalkansa aukesi. Seuraavana päivänä haava tulehtui ja mukana ollut Lahden kaupunginlääkäri Juha Helle joutui käyttämään lähes koko lääkevarastonsa, jotta Kautosta ei tarvinnut lähettää kesken matkan kotiin.

Itse ottelu Norsunluurannikon maajoukkuetta vastaan päättyi 4–4 keinovalaistuksessa ja televisioituna noin 6000 katsojan edessä. Kalevi Nupponen osui kahdesti ja Simo Piiparinen ja Martti Hyvärinen kertaalleen. Nykypäivänä Norsunluurannikon maajoukkuetta voidaan pitää yhtenä Afrikan mantereen kovimmista joukkueista, sillä joukkueen viimeisin FIFA-ranking oli 46, mikä on Afrikan joukkueista viidenneksi paras. Sen lisäksi nykypäivän maajoukkueen kokoonpanossa vilisee eurooppalaisissa huippuseuroissa pelaavia pelaajia. Vertailun vuoksi Suomen viimeisin ranking-sijoitus oli 69.

Kulttuurien törmäämisiä ja kohtaamisia

Reipas pelasi matkallaan myös kolme muuta ottelua. Kaksi seuraavaa peliä pelattiin Dahomeyssa, nykyisessä Beninissä paikallista maajoukkuetta vastaan. Viimeisin ottelu pelattiin puolestaan Nigerian pääkaupungissa Lagosissa englantilaisten siirtolaisten joukkuetta vastaan. Joukkueessa pelasi myös muutama entinen ammattipelaaja. Dahomeyn Cotonoussa katsomo-olosuhteet
naurattivat lahtelaisia. Kisapuiston stadionhanke oli muutamaa kuukautta aiemmin tyssännyt kaupungin poliittisissa elimissä ja nyt edessä seisoi katettu katsomo. Pelaajat käskivät mukana ollutta johtokunnan jäsentä ja ammattivalokuvaajaa Tauno Lautamattia ottamaan kuvan katsomosta sekä sen katosta, joka tulisi lähettää kaupungin poliittiselle voimanaiselle Sirkka Lankiselle esimerkkinä onnistuneesta stadionista.

”Paljoa ei ole vieläkään tapahtunut, pitäisikö sama kuva lähettää uudestaan kaupungille?” kuuluu kommentti kabinetin kulmasta.

Kommentista nousee pienoista epäuskoista naurua ja Lahden ulkopuolelta paikalle saapuneet puistelevat päitään.

Jos Reippaan matkan alku oli täynnä kommelluksia, jatkuivat pienet kulttuurien törmäämiset koko matkan ajan. Sekä Pekka Kosonen että Olavi Litmanen muistavat elävästi lentomatkan Abidjanista Dahomeyn pääkaupunkiin Porto Novoon. Kosonen oli istunut koneessa potkurien kohdalla ja näki yötaivasta vasten, kuinka kipinät sinkosivat potkureista.

– Lensimme lähellä rannikkoa ja kone alkoi iskeä kipinää ja öljyä suihkusi. Yhtäkkiä kaikki hiljeni, kun lentäjä sammutti moottorit. Olimme ennen matkaa saaneet ruokapaketin, joka sisälsi viiniä. Siinä vaiheessa viinit taisivat tulla juoduiksi hyvin nopeasti. Lentäjä ilmeisesti vain jäähdytti moottoreita, sillä hetken kuluttua ne käynnistyivät ihan normaalisti, mutta viinit olivat menneet parempiin suihin, Kosonen nauraa.

Simo Piiparinen päätyi puolestaan reissun aikana erikoiseen ympäristöön. Norsunluurannikkoa vastaan maalin viimeistellyt Piiparinen toteaa kielitaidostaan, että hän laittoi vain osaamiaan sanoja toistensa perään. Sillä kuitenkin selvittiin ja nykyisin Kotkassa asuva Piiparinen pääsi todistamaan jotain, mitä harva suomalainen on tänä päivänäkään kokenut. Tarina alkoi Hotelli Lagosin salista, jossa Piiparinen istui ruokailun jälkeen Martti Mikkosen ja muutaman muun Reippaan johtoporukan jäsenen kanssa samassa pöydässä. Salissa oli myös muita asiakkaita ja bändi soitti taustalle tanssimusiikkia.

– Bändi soitti tanssimusiikkia ja ihmiset tanssivat. Viereisessä pöydässä istui vanhempi pariskunta noin 20-vuotiaan tyttärensä kanssa. Viereisen pöydän porukan uteliaisuus heräsi ja aloimme keskustella keskenämme, mikä porukka ja mistä olemme, Jossain vaiheessa päädyin tanssimaan muutaman kappaleen pariskunnan tyttären kanssa. Esittelimme itsemme ja paljastui, että viereisessä pöydässä istui Jordanian suurlähettiläs tyttärineen. Jonkin ajan kuluttua kättelimme ja he poistuivat ravintolasta. Parin päivän kuluttua musta Mersu ajoi hotellille ja autonkuljettaja toi minulle kutsun suurlähettilään kutsuille. Siellä kutsuilla suurlähettiläs totesi, että YK:hon pitäisi valita vain alle kolmekymppisiä, koska nuoret tulevat toimeen keskenään, vaikka he olisivat kotoisin maailman eri puolilta. Vaikka laitoin vain sanoja peräkkäin, niin pärjäsin hyvin Englannin kielellä, Piiparinen muistelee.

Toisenlaista kulttuurillista törmäämistä nähtiin puolestaan jouluaterialla. Reipas oli syömässä ranskalaisessa huippuravintolassa ja eteen tuotiin pihviä. Kaupunginlääkäri Helle halusi tarkistaa jokaisen ruuan ja leikkasi pihvin kahtia. Kun pihvi paljastui kypsyydeltään mediumiksi, määräsi Helle kaikki pihvit takaisin keittiöön. Ranskalaisen tarjoiluhenkilökunnan tyrmistyneet ilmeet
naurattavat osaa seurueesta vielä näin 60 vuodenkin jälkeen.

Reissulle pikainen loppu

Reippaan piti pelata Afrikassa toistakymmentä ottelua, mutta puolivälissä matkaa Nigerian sisäpoliitinen tilanne kärjistyi. Nigeriassa oli pidetty vaalit, mutta vaalien jälkeen maassa ilmeni levottomuuksia. Reippaan seuraava ottelu oli tarkoitus pelata Pohjois-Nigeriassa, mutta puolueiden välisessä yhteenotossa oli ottelupaikkakunnalla kuollut kymmenen henkilöä. Myös Lagosissa tunnelma kiristyi ja aseistetut ajoneuvot sekä toistuvat hälytykset pitivät Reippaan pelaajat valppaana. Länsimaiset lähetystöt alkoivat evakuoimaan kansalaisiaan ja niin myös Reippaan 23 henkinen seurue poistui viranomaisten avulla maasta takaisin kotiin 3.1.1965. Nigeriassa yllättäen alkanut konflikti laajeni lopulta vuotta myöhemmin veriseksi vallankaappaukseksi, jota puolestaan seurasi Biafran sota. Biafrassa on levotonta edelleen 60 vuotta myöhemmin.

Tavoitteena oli rahoittaa osa Afrikan reissusta yleisötuloilla. Maksanutta yleisöä ei kuitenkaan Norsunluurannikon ottelun lisäksi ollut muissa otteluissa, joten viirupaidoille reissu ei ollut taloudellisesti kannattava. Yleisötulojen puutteen lisäksi Nigerialla oli kaksi kilpailevaa jalkapalloliittoa, joista Reipas oli toiminut paikallisen prinssin johtaman liiton kanssa ja prinssin epävirallisen aseman johdosta viirupaitojen matkasta jäi Reippaalle kuluja. Reipas teki kuitenkin alueella Suomea ja Lahtea tunnetuksi ja Suomesta kirjoitettiin paikallisissa lehdissä useita aukeamia.

Silti Reipas pääsi osittain tavoitteeseensa. Pelaajat saivat kauden jälkeisen palkintomatkansa, minkä lisäksi he joutuivat pelikentällä pois mukavuusalueeltaan. Reippaan silloinen puheenjohtaja Mikkonen oli edellä aikaansa ja halusi Reippaasta ammattimaisen joukkueen, jossa sattumalle ei ole varaa. Afrikan matka oli hyvää harjoitusta liikkumisen, ruuan, kuumuuden ja yllättävien pelikenttien suhteen. Kylvetty siemen tuotti tulosta. Seuraavalla vuosikymmenellä Reipas hallitsi suomalaista jalkapalloa ja huuhtoi jalometalleja Mestaruussarjasta ja Suomen Cupista vuosittain.

Laitapuolustaja Kosonen ja kapteenina toiminut Sakari Pihlamo miettivät, että huhun mukaan reissua oli tarjottu ensin Suomen Palloliitolle, mutta liitolla ei ollut uskallusta lähteä. Litmanen liittyy keskusteluun ja nostaa esiin myös taloudellisen puolen, sillä Palloliiton talous ei ollut 1960 luvulla vielä yhtä vakaa kuin nykyään. Toisaalta Litmanen pohtii myös sitä, että paikallisten järjestäjien lupaamia rahoja ei koskaan näkynyt, joten Litmanen kysyy virne suupielessään, kenelle Reipas on vielä velkaa. Todellisuudessa Mikkonen lienee tapansa mukaan kuitannut laskun.

Lahtelaisen ravintolan kabinetissa ei huomaa ajan kulua. Reissussa olleista 23 henkilöstä 14 on yhä elossa ja paikalle heistä on saapunut kymmenen. Vaikka osallistujat ovat jo iäkkäitä, poikamainen innostuneisuus valtaa tilan. On kuin astuisi 60 vuoden takaiseen pukukoppiin, jossa pelit pelataan uudelleen ja arjen huolet jaetaan. Kun tilaisuuden alussa huomataan, että joku ilmottautuneista puuttuu, ilkikurinen huumori pääsee valloilleen.

– Tietysti se on huoltaja, joka on myöhässä. Olisihan se pitänyt arvata, huudahtaa joku.

Afrikan matka laajensi varmasti jokaisen osallistujan maailmaa ja jätti lähtemättömän jäljen. Lisäksi se jätti unohtumattomia muistoja sekä kymmeniä ja kymmeniä tarinoita. Lautamatti ja Mikkonen kuvasivat matkan ajan sekä kaitafilmikameralla liikkuvaa kuvaa että tavallisella kameralla valokuvia. Afrikassa kuvattuja kaitafilmejä hyödynnettiin Kari Vähävuoren ja Kai Joufsin vuonna 2018 valmistuneessa Afrikan tähdet -dokumentissa, joka kertoi Reippaan tapahtumarikkaasta matkasta. Pelkästään kuvat kertovat matkasta jälkipolville paljon, mutta pelaajien tarinat herättävät ne uudella tavalla henkiin.

Reippaalla on ollut aktiivinen alumnitoiminta jo Viipurin ajoista lähtien. Viipurissa se nimettiin huru-ukkotoiminnaksi ja samaa nimeä käytetään Lahdessa yhä sata vuotta myöhemmin. Kun joukko on koolla, muistetaan jo edesmenneitä viirupaitoja, mutta välitetään myös kuulumisia niiltä, jotka eivät paikalle päässeet. Tarinoiden siirtäminen sukupolvelta toiselle on ollut Reippaassa yksi kantavista arvoista ja niin myös tässä kokoontumisessa. Paikalle saapunut Reippaan nykyinen puheenjohtaja Mikko Tuomi tuo terveiset nykyisiltä seuratoimijoilta, mutta siirtyy pian kuunteluoppilaaksi. Vuoron perään pelaajat kertovat tarinoitaan ja välillä jonkun innostuttua kuuluu perään: ”Älä tätä kirjoita!”

Teksti: Tommi Leirilaakso