Lahden Reippaan toiminnanjohtaja Olli Tynkkynen siirtyy toisiin tehtäviin. Samalla Tynkkynen jättäytyy pois myös Lahden Reippaan valmennustiimistä. Vuonna 2018 Tynkkynen rikkoi pelaajana seuran maaliennätyksiä. Hän siirtyi peliuransa aikana toiminnanjohtajaksi vuonna 2020.
Olli Tynkkysen aikakaudella Lahden Reipas meni eteenpäin monella saralla. Ottelutapahtuma kehittyi harppauksin ja seuran fanituotemallisto laajeni ja tuotteita myytiin ympäri Suomea ja jopa Eurooppaa. Seura rakensi yhteisöllisyyttä niin Kisapuistossa kuin viestinnällään. Kentällä Reipas nousi Tynkkysen toiminnanjohtajuuden aikana uskottavaksi Kakkosen seuraksi ja oli kahdesti lähellä nousua ylemmälle sarjatasolle. Tynkkynen jättää Reippaan haikein mielin:
”On ollut kunnia tehdä perinteikkään seuran kanssa töitä usean vuoden ajan ja viedä sitä eteenpäin. Olen kiitollinen Reippaan antamasta mahdollisuudesta ja erityisesti Jussi Hauhialle, joka alkuaikoina opasti ja kasvatti minut sisälle pestiin. Iso kiitos myös koko Reipas-perheelle: ikämiehille, Reippaan naisille, Pertti Töyrylälle ja lukemattomille vapaaehtoisille. Yksi pieni palanen saa vain vähän asioita aikaan, mutta yhdessä olemme tehneet Reippaasta isomman. Kiitos myös FC Lahden ja FC Reippaan toimistot avusta ja seurasta.
Jalkapalloseura ei ole mitään ilman kannattajia. Työlle merkityksen on antanut vahva ja herätetty Reipas-yhteisö, ja on ollut hienoa tutustua erilaisiin ja uusiin ihmisiin. Ostakaa jatkossakin kausikortteja ja vaalikaa Reippaan arvokasta arvoa.
Kisapuisto on tietysti välillä vaikeuttanut tekemistä ja toivonkin, että Reipas saa tulevaisuudessa ansaitsemansa kodin. Esi-isäni on edustanut Reipasta jo Viipurissa, joten viirupaita ei katoa päältäni koskaan. Nähdään Reippaan matseissa”, Tynkkynen veistää.
Lahden Reipas toivottaa Ollille kaikkea hyvää tulevaisuuteen!